perjantai 27. marraskuuta 2015

Uskallatko unelmoida?


Minulle sanottiin vuosia sitten, että saat kaiken mistä haaveilet...Tuon toteamuksen voi uskoa tai sitten ei. Tuo lausahdus on kuitenkin noussut mieleeni monta kertaa viimeisen parin vuoden aikana. Se on saanut minut miettimään, että olenko todella uskaltanut elämässäni haaveilla? Luoda niitä visioita itselleni mihin suuntaan haluaisin elämääni kuljettaa. Siitähän se kaikki lähtee, eikö? Rohkeus ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Haaveiden helliminen ja niitä kohti kurottaminen myös altistaa pettymyksille. Voi olla enemmän kuin tosi, että olen aina pyrkinyt kaikessa pitämään jalat tukevasti maankamaralla ja vähätellyt omaa osaamistani, että se ei vain lähtisi lentoon. Jättänyt kolkuttamatta oviin, jotta kukaan ei voisi läjäyttää niitä naamani edessä kiinni. Ja kuitenkin aina sanotaan, että ei kukaan meitä tule kotiovelta hakemaan.

Ajattelussani on tapahtunut tosi iso muutos. Tänään menen pieni unelma kerrallaan eteenpäin. Olen huomannut, että ihmeitä todella tapahtuu, kun niihin jaksaa uskoa. Minulle riittää pienetkin ihmeet. Elämän mielekkyys. Kuinka moneen asiaan sitä rohkeutta tarvitaankaan. Myös elämiseen täysillä..koko sydämellä. Ja kuinka hyvälle tuntuu huomata, että on ottanut itsensä kanssa kasvupyrähdyksen. Rehellisesti voin sanoa, että annan itsestäni paljon enemmän maailmalle kuin koskaan aikaisemmin. Sen johdosta elän ja rakastan täysvaltaisemmin. Se tekee onnelliseksi.

Unelmien eteen pitää myös uskaltaa tehdä työtä. Niihin pitää valjastaa voimaa ja energiaa. Aina ei tarvitse voittaaa. Riittää, että uskoo itseensä ja lähtee edes yrittämään. Yksi asia johtaa toiseen ja mitä vain voi tapahtua. Myös sinulle. Unelmia kannattaa myös välillä päivittää ja asettaa itselleen checkpointteja. Voi ottaa askeleen taaksepäin ja arvioida uudestaan. Kuulostella itseään. Ja jos siltä tuntuu, niin koko kurssin voi asettaa uudelleen. Raivaa polku ja kulje sitä.

Mistä minä haaveilen juuri nyt? Juuri nyt minä hellin sydämessäni isoa haavetta, joka on käymässä toteen. Tuskin maltan odottaa, että pääsen sen jakamaan teidän kanssanne. Yksi unelma kerrallaan...Tämä vuosi saa upean päätöksen.

2 kommenttia:

  1. Aina pitää olla unelmia ja haaveita <3 Ne juuri kantavat elämässä eteenpäin, kohti unelmia, hetkessä nauttien siis :)
    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanoit..kohti unelmia, hetkestä nauttien..NiiN myös matka on tärkeä..ja, kun sen taittaa hyvässä seurassa pitkäkin odotus voi tuntua lyhyeltä. Ja jaettu unelma..yhdessä koettu on kaksinverroin parempi!! Ihanaa Itsenäisyyspäivää sinulle Nadja!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.