torstai 18. helmikuuta 2016

Pieni Karhu hyllyn päällä


Elämä täyttyy tällä hetkellä pienistä projekteista. Tässä vaiheessa elämää aikaa omille jutuille on harmillisen vähän. Päässä on tuhat ja yksi ideaa, sekä ajatusta. Haluaisin omaa kotiamme kovasti piristää. Valehtelematta koko talo on välillä aivan sekaisin. Kaksi pientä ihmistä purkaa kaapit ja laatikot tyhjiksi, sekä sirottelee tavaransa ympäri taloa. Minä kuljen perässä keräten tavaroita. Muistelen kaiholla kotiamme ennen lapsia. Kuinka ihanaa oli silloin sisustaa. Välillä iskee pieni epätoivo. En kuitenkaan luovuta. Mietin tällä hetkellä uusia säilytysratkaisuja. Koko talo kaipaa järjestämistä. Aikataulu projektille on todella löysä. En lähde kiristelemään puuhan kanssa.

Yhden jutun sainkin jo valmiiksi ja aikaa meni todellakin vain muutama minuutti. Jouluna saimme lahjaksi ihania herkkuja pakattuna puulaatikkoon. Pienellä tuunauksella puulaatikosta sai kivan seinähyllyn. Liimasin laatikon pohjaan vain kauniin värisen taustapaperin ja kiinnitin laatikon seinään. Nyt hyllyssä pitää vahtia pieni karhu. Paddington säästölipas on löytö kirpputorilta (hinta 3,50e). Ja mikä tärkeintä hyllyn päällä vilkkuu modeemi turvassa taaperolta. Yksi pulma ratkaistu.

2 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.