lauantai 23. heinäkuuta 2016
Lämpöistä piirakkaa
Mitä puuhailen kotona perheenisän ja esikoisen mökkeillessä. Syön kylmiä lihapullia suoraan rasiasta ja katson putkeen Yövahtia. Putkeen katsottuna sarja vaikuttaa paljon paremmalta. Ensimmäisen jakson jälkeeen ajattelin, että paljon melua tyhjästä. Toki sarjassa on hyvät näyttelijät ja tehokkaasti käytetty hyväksi James Bond tyylisiä aineksia. Alku kuitenkin ontui ja töksähteli. Viipyilevä kuvaus myös paikoin ärsytti. Nyt tarina on vienyt enemmän mennessään ja tuntuu paikoin ihan toimivallekin. Vaatii kuitenkin, että sarjaa todellakin katsoo putkeen.
Olen tehnyt tököä kaakaota. Puoli kupillista suklaapulveria ja liraus maitoa. Syönyt yksin kokonaisen pussillisen panttereita. Lukenut uusimman Kaksplus-lehden rauhassa. Piipahtanut kuopuksen ja mummon kanssa kirpputorilla. Mukaan lähti huimat kahden euron ostokset. Uusi kirja hukkuneen tilalle ja Mehujehu. Voiko lapsiperhe pärjätä iman Mehujehua? Nyt meilläkin on vihdoin sellainen. Kuopus saa tulevaisuudessa hyötyä tästä innovatiivisesta tuotteesta.
Mummon ja kuopuksen kanssa poimimme yhdessä pihamaalta vadelmia ja kirsikoita. Kehoitin mummoa myös ottamaan itselleen kasan raparperia lähtiessään. Päikkäreiden jälkeen mummo kiikutti meille lämpimän raparperipiirakan. Oli kyllä melkoinen yllätys. Kaunis kiitos. Tylsiäkin hommia on riittänyt. Perjantaina siivosin kodin, pesin pyykkiä ja tein kiusauksen uuniin. Kuopus on ottanut tavaksi nukkua todella huonosti aina, kun olemme kahdestaan. Rutiinit pidän aina ihan samana, mutta jostakin syystä Pikku Herra jaksaisi jutella ja pitää minulle seuraa pikkutunneille asti. Muuten talossa onkin sitten ollut todella rauhallista. Olen saanut päikkäreiden aikana kuvata ja kirjoittaa postauksia valmiiksi. Huomenna odotetaan Ryhmä Rämää kotiin. Toivotaan, että meille jäisi edes vähän yhteistä aikaa sunnuntaina.
Ensi viikolla valmistaudutaankin sitten Kaksplussan bloggareiden kesäkemuihin. Pieni tiimi on tehnyt hurjasti töitä tapaamisen eteen. Puitteet tulevat olemaan melkoisen upeat. Sovittiin naisten kanssa, että nyt on lupa tälläytyä kunnolla. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi pääsin kunnolla laittautumaan. Odotan uutta mekkoa saapuvaksi ja jännittää hirmuisesti. Tästä kaikesta lisää myöhemmin. Hassu YLLÄTYSARVONTA pyörii vielä hetken blogissa. Kannattaa käydä osallistumassa, jos kaipaat piristystä arjen keskelle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie

Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
▼
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
Minä rakastan kirjoja. Vanhoissa kirjoissa on usein kauniita kansia. Hylättyjä kirjoja löytyy kierrätyskeskusten ilmaispuolelta, lehtiroskik...
-
Kaupallinen yhteistyö Illan hämärtyessä kävelen kotiin. Jalkakäytävä on täynnä tippuneita syksyn lehtiä. Katuvalot hohtavat. Kiedon kaulalii...
-
*Kirja saatu kustantajalta Gummerus Minäkin olen kasannut vuosien aikana monta listausta isoja ja pieniä toiveita ja unelmia. Listaukset ole...
-
Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa p...
-
Kivikkopenkin lähtötilanne oli aika hurja. Toisaalta tuollaisessa täysin villiintyneessä istutusalueessa on myös oma viehätyksensä. Kasvi...
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.