keskiviikko 22. helmikuuta 2017
Tuttu ja turvallinen apu arjessa
Kotimaiset Ainu ihonhoito-ja hygieniatuotteet ovat tulleet meidän perheessä tutuiksi lasten myötä. Muutamia yksittäisiä kokeiluja lukuun ottamatta olen pitäytynyt tutulle merkille uskollisena. Minä lukeudun niihin äiteihin, jotka eivät jaksa pähkäillä perushankintoja kaupan hyllyjen välissä ikuisuuksia. Tässä kiireisessä elämänvaiheessa sitä haluaa asioiden toimivan mahdollisemman helposti ja vaivattomasti. Miksi vaihtaisin hyväksi havaitun merkin toiseen. Ainun valikoimista olen aina löytänyt juuri meidän lapsille sopivat tuotteet. Mielestäni Ainussa parasta on se, että se kulkee vierellä koko vauvavuoden.
Meille kotiutui Ainulta paketti, joka sisälsi suoraan käyttöön meneviä tuotteita. Osa tuotteista odottaa perheen pienokaisen maailmaan saapumista. Hajusteettomat puhdistuspyyhkeet, nopeasti imeytyvän hoitovoiteen ja veikeän unirätin pakkaan mukaani jo laitokselle. Puhdistuspyyhkeet ja hoitovoide on hyväksi avuksi silloin, kun isä ei ole auttamassa pienokaisen hoidossa. Sektion jälkeen on todella vaikeaa kannatella pienokaista vesihanan alla. Muita meille jo entuudestaan tuttuja tuotteita olivat hajusteeton hoitoöljy, jota olemme käyttäneet mm. karstan poistoon ja rauhoittava ja viilentävä sinkkivoide. Ainu pesuvaahto ei meillä ole ollut ennen käytössä. Veikkaan kuitenkin, että kätevä pumppupullo on tullut käyttöön jäädäkseen. Vaahto helpottaa myös hiusten pesua, sillä se ei valu niin helposti silmille!
Tänään testasimme Muumi kylpyvaahtoa ja Muumi kosteusemulsiota. Täytyy myöntää, että kyllä tavallinen kylpyhetki sai heti pienoista piristystä Muumeista. Sympaattiset hahmot saavat herkästi hymyn huulille. Sarjaan kuuluu lisäksi käsi-ja kasvopyyhkeet ja käsisaippua. Meillä eletään juuri nyt sitä vaihetta missä perheen esikoista saa jatkuvasti muistutella käsien pesemisen tärkeydestä. Hauska Muumi pumppupullo varmasti auttaa asiassa. Sitä on pienenkin helppo annostella omaan käteensä juuri oikea määrä. Muumit saavat kaiken tuntumaan hauskemmalle.
Minä pidän kovasti Ainu tuotteiden ulkonäöstä. Pehmeä värimaailmaa ja muotokieli miellyttävät silmää. Tuttu, turvallinen ja kotimainen ystävä! Seuraa sinäkin Ainua some-kanavissa: Facebook, Instagram ja Pinterest Tarjolla on paljon hyödyllistä tietoa ja hauskoja kilpailuja!
Yhteistyössä Always somewhere else ja Ainu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie

Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
▼
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
*Kaupallinen yhteistyö Lush Päätin repäistä viikonloppuna itseni irti totutusta kaavasta ja vietin kotosalla rentouttavan Spa-hetk...
-
En ole koskaan omistanut maximekkoa. Jostakin syystä en ole sellaista koskaan edes uskaltanut sovittaa. Olen ajatellut, että sellainen sa...
-
Kaksi lasta. Talosta ei löydy yhtään täytettyä vauvakirjaa. Mikä tähän tilanteeseen voi olla syynä? Rehellisesti sanottuna en ole löyt...
-
Pihalla nököttävä leikkimökki on nyt siivottu talven jäljiltä kesäkuntoon ja leikki voi alkaa. Perheen kuopus on ollut leikkimökistä to...
-
Ihanaa päästä esittelemään teille uusi tanskalaismerkki nimeltä Fabelab . Näitä iloisia tuotteita ei voi olla rakastamatta. Kauniin pehm...
Meilläkin on näistä Ainun tuotteista aina tykätty. Onhan ne laadukkaita ja mikä parasta: kotimaisia. :D
VastaaPoistaKotimaisuus on minulle myös iso juttu ja suosin sitä aina mahdollisuuksien mukaan.
Poista