keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Rakas Rintamamiestalo


Rintamamiestalo:

Ratkaisuksi sotien jälkeiseen asuntotarpeeseen 
syntyi 1 1/2 -kerroksinen, puurakenteinen
 ja harjakattoinen omakotitalo, 
jossa rakennuksen keskellä olevan yhden savupiipun ympärille
sijoitettiin kaikki asuintilat.

Blogiini mahtuu monta postausta koskien meidän kotia. Ihana ja kamala rintamamiestalo. Koko sanaa ei voi edes kirjoittaa ilman, että monenlaiset, jopa hivenen ristiriitaiset tunteet tulvivat pintaan. Ei siis ollenkaan ihme, että olin korvat höröllä ja silmät apposen auki kuullessani, että juurikin rintamamiestaloista oli tulossa markkinoille kirja. Odotin kirjaa hartaasti ja vihdoin se tippui onnellisesti syliini. Kiitos Docendo. Maija Tiensuu ja Annabelle Antas ovat loihtineet yhdessä ihastuttavan kirjan. Rakas rintamamiestalo ei petä suuriakaan odotuksia. Itse sain kirjan käsiini jo tovi sitten, mutta postausta kirjoittelen teille vasta nyt, koska en ole malttanut päästää kirjaa käsistäni. Rakastan kirjoja ja lukemista ja ennen lapsia yöpöydältäni löytyi iso pino kirjoja. Nykyisin lukeminen on jäänyt vähemmälle ja usein olen sitä harmitellut. Välillä olen avannut lukollisen kirjakaappini ja selaillut vanhoja ystäviäni ja vannonut, että vielä tulee hetki, jolloin jaksan taas keskittyä. Kauniit kuvakirjat mielenkiintoisista aiheista ovat pelastukseni. Niitä voi selailla myös ohimennen. Lyhyitä ja tiivistettyjä tarinoita taloista ehtii lukea lasten leikkiessä hetken sovussa.

Itse olen sitä mieltä, että rintamamiestaloja tulisi ehdottomasti vaalia. Asuntomarkkinoilla rintsikoiden kuumin kysyntä on ilmeisesti hieman lantumassa, mutta aina löytyy ihmisiä, joille nämä talot ovat elämäntapa. Sen todistaa myös Facebookissa toimiva eriitäin aktiivinen ryhmä (johon minäkin kuulun). Kirjan kodit ovat pääsääntöisesti väritykseltään hillittyjä ja tämä voi toki ärsyttää osaa lukijoista. Omaa värisilmääni kodit miellyttivät. Valkoinen, musta, harmaa ja ruskea ovat juuri nyt itselleni väreistä mieluisimmat. Mieleeni jäivät myös ihanat viherkasvit, jotka komeilivat lähes jokaisessa kodissa. Kirja tarjoaa runsaasti myös kivoja ja edullisia sisustusvinkkejä. Kirjan luettuasi saatat aloittaa omassa kodissasi pienen projektin. Minä kävinkin jo maaleja hakemassa.

Kirja on kunnianosoitus sodan jälkeistä Suomea rakentaneille,
 sekä vanhoja taloja pelastaneille innokkaille sisustajille.


Talojen tarinat ovat kiinnostavia. Talojen asukkaat ovat kirjassa silti yhtä tärkeässä roolissa.  Asukkaat ovat kunnostaneet talojaan maltillisesti vanhaa kunnioittaen. Vanha ja uusi kohtaavat kodeissa lempeästi. Kättelevät. Itse tutkiskelin suurella mielenkiinnolla talojen pohjapiirustuksia. Käytännöllisiä talot eivät ehkä nykypäivän raameihin laitettuna ole, mutta se ei ole myöskään asia, jota talon ostajat ensisijaisesti lähtevät hakemaan. Pönttöuunit, villasukat ja keinutuoli ovat monen mielestä onnellisuuden peruspilarit. Taloja ostetaan, remontoidaan ja asutetaan niiden herättämän fiiliksen vuoksi. Allekirjoitan. Kaiken kaikkiaan kokonaisuus on valloittava ja kuvitus erittäin laadukasta jälkeä. Tämän kirjan pariin moni varmasti palaa uudestaan ja uudestaan.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Docendo

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.