#slowmorning - Pysähtyminen

Rauhoittuminen ja hiljentyminen on vaikeaa. Kuitenkin se on meille kaikille välttämättömyys. Keho ja mieli kaipaavat hetkiä, jolloin saavat päästää hivenen irti. Usein annamme arvon vain tekemiselle ja suorittamiselle. Pysähtyminen on jotakin, jolle vain tuhahdetaan. Meidänhän tulee olla alati tehokkaita ja aikaansaavia. Tällä hetkellä minä yritän opetella rauhoittumista ihan tietoisesti. Yritän antaa itselleni välillä luvan pysähtyä.

Kuuntelen arjessa paljon musiikkia. Se on toiminut minulle pakopaikkana. Tunnen kuinka se koskettaa jotakin arkaa paikkaa sisälläni kaikkien kerrosten alla. Musiikki pääsee kaikkien suojamuurieni ohitse. Se muistuttaa, että olen paljon muutakin, kun vain paisuvat pyykkikasat ja päivän ruokalistat. Musiikin avulla pääsen hetkeksi lentämään. Näen kuinka kotitalo allani muuttuu pieneksi pisteeksi, joka loittonee ja loittonee. Kohoan ylemmäksi ja ylemmäksi. Ja siellä ihan ylhäällä on vain minä ja musiikki.

Pienillä metsäretkillä taaperon kanssa kuulen voimakkaan pyynnön nousevan sisältäni. On vain pieni tie metsän siimeksessä. Havunneulaset jalkojeni alla isona mattona. Taapero torkkuu vaunuissa tyytyväisenä. Kukaan ei puhu. Kukaan ei kysy mitään. Kukaan ei pyydä mitään. On vain minä, uinuva taapero ja tyhjä tie. Askeleet.

Tyhjä paperi ja kynä kutsuvat minua. Voisin vain kirjoittaa ja kirjoittaa. Kaiken mitä en pysty muuten sanomaan. Kirjoittaa ja itkeä. Puhdistua. Sanat tulevat kuin ketjussa. Kaikki maailman tunteet, niin helposti ja vaivattomasti. Rehellisesti.