lauantai 6. huhtikuuta 2019

#slowmorning - Kahvista on moneksi

Kotikosmetiikka

En ole pyrkinyt mitenkään tietoisesti vähentämään erilaisten kemikaalien käyttöä kauneudenhoidossa. Yksi päivä vain huomasin, että purkkeja ja putelleja oli kaapissa vähemmän. Muutos tapahtui siis aivan itsestään. Muutosta oli myös helppo näistä lähtökohdista jatkaa. Haluan jakaa teille muutaman yksinkertaisen ja edullisen vinkin, jotka ovat osa arkeni.

Kahvikuorinnalla sain pitkään oireilleen ihoni nopeasti kuntoon. Kuorinnan jälkeen ihoa ei kiristä, vaan se tuntuu ihanan pehmeälle. Kuorinnasta on helppo tehdä tapa, sillä kuorinnan pääraaka-aine on käytetyt kahvinporot. Kuorintahoidon voi tehdä, vaikka kerran viikossa sunnuntaisin heti aamukahvin jälkeen.

 Kahvikuorinta:

1,5 dl käytettyjä kahvinporoja
 1 rkl hunajaa
1,5 rkl oliiviöljyä
1 tl soodaa

Sekoita aineet huolellisesti keskenään. 
Hiero pyörivin liikkein iholle. 
Huuhtele. 
Tuloksena kaunis ja pehmeä iho.


Olen päässyt irti myös jatkuvasta hiusten värjäämisestä. Väsyin ja tuskastuin jatkuvaan värjäämiseen, jossa lopputulos muistutti aina enemmän tai vähemmän värikypärää. Oletko sinä kokeillut hiusten värjäämistä kahvilla? Suosittelen lämpimästi, jos omaat ruskeat hiukset ja kaipaat niihin vähän uutta eloa ja hohdetta.

Hiusten värjääminen kahvilla:

Pese hiukset normaalisti.
Kaada estyihin hiuksiin vahvaa kylmää kahvia.
Kokoa hiukset suihkumyssyn alle.
Anna kahvin vaikuttaa hiuksissa 10 min 2 tuntiin.
Hiukset eivät saa päästä kuivahtamaan käsittelyn aikana.
Huuhdo haalealla vedellä.

Maapallo kiittää!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti