sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Take one place and make it your one


Lausahdus on elokuvasta Under The Tuscan Sun. Elokuva on seurannut mukanani vuosia. Moni varmasti luokittelisi elokuvan täydeksi hömpäksi. Ja toki minäkin elokuvafriikkinä olen nähnyt lukuisia parempia ja laadukkaampia tuotoksia. Esimerkiksi Kummisedät ovat hyviä elokuvia, mutta en oikein pysty hyödyntämään elokuvien oppeja omassa elämässäni. Tyyliin: "Revenge is a dish best served cold". Kahlatessani remonttiviidakossa olen aina muistanut tuon yhden lausahduksen. Ota yksi paikka ja tee siitä omasi. Sillä ajatuksella olen kestänyt ja jaksanut. Nykyisen talomme ensimmäinen kesä oli puuhaa täynnä. Odotin viimeisilläni perheen esikoista ja kesä oli suorastaan järkyttävän kuuma. Keittiön remontointi jäi viimeiseksi hommaksi ja muistan, kuinka söin ison masuni kansssa aamiaismuroja makuuhuoneessa. Jännitin ihan hirmuisesti saammeko kaiken valmiksi ajoissa. Vintin remontointi ajoittui kuopuksen syntymän kanssa samoihin aikoihin. Tarvitsimme yksinkertaisesti lisää tilaa. Lopulta pienestä vinttihuoneesta tuli ehdoton lempipaikkani talossa. Istun keinutuolissani jokainen ilta odottamassa pienten nukahtamista. Olen oppinut liikkumaan talossa ninjan tavoin ja välttelemään narahtavia rappusia. Talo ja minä olemme olleet yhtä jo pitkään.


Tämäkin talo on seissyt paikallaan ennen minua ja luultavasti seisoo pihlajien vieressä uljaana aikansa edustajana vielä pitkään minun jälkeeni. Joku muu leikkaa pihan pensaat ja istuttaa lisää kukkia pihamaalle. Vaihtaa uudet tapetit huoneisiin. Kenties jotakin hillitympää. Huolehtii siitä, että aluskatteet ovat hyvässä kunnossa. Kiittää, että talossa ei ole öljylämmitystä. Moni ajattelee nyt, että eksyin kummallisesti aiheesta. Ei suinkaan. "Unthinkably good things can happen even late in the game". Sama leffa. Uusi viisaus. Tuohon lauseeseen haluan uskoa. Haluan uskoa jokaiseen kauniiseen sanaan.


Ennen nostettiin talo sijoiltaan ja se siirrettiin uuteen paikkaan. Kiva ajatus sekin. Vanha talo ja uusi kaupunki. Minäkin mieluusti tekisin samoin. Jäisimme mielellämme jatkamaan elämäämme tässä talossa, se on pohjimmainen totuus. Valitettavasti tarvitsemme uuden sijainnin. Elämä ei aina anna meidän saada kaikkea. Tosiasiat tarjoillaan meille usein hieman tuimallakin tavalla. Odotamme kovasti, että joku sanoisi: " I´m gonna make him an affer he can't refuse". Nythän minun pitää syödä sanani. Kummisetä elokuvien sloganeita voi käyttää hyvin tavallisessa arkisessa elämässä! Totuus on myös, että jossakin tuolla odottaa uusi kotikatu ja postilaatikko. Uudet pihapuut ja ulko-ovi. Uusi kutsuva keittiö ja kotoinen takan rätinä. Minä ja perheeni muuntaudumme osaksi jonkun toisen talon tarinaa. Ja kuinka ihania asioita meitä siellä odottaakaan. Jotenkin ajattelin, että tässä vaiheessa elämääni kaikki olisi jo hienosti asettunut uomiinsa. Minä olisin asettunut. Elämä on kuitenkin varannut meille kaikille vielä uuden seikkailun. Lopulta toivonkin, että seikkailu ei loppuisi koskaaan, vaikka perustaisinkin vihdoin pysyvän kodin jonnekin. Missä se paikka on..se on vielä ihanasti arvoitus.


Olen myös iloinen siitä, että joku toinen perhe aikanaan asettu asumaan keltaiseen rintamamiestaloon. Joku toinen oppii tuntemaan talon yhtä hyvin kuin minä tunnen sen nyt. Uusi perhe saa ihastella lintuja, jotka palaavat jokainen kevät tekemään uusia poikasia pihapiirin pönttöihin. Saavat tutustua temppuileviin oraviin ja törmäävät pihassa asuvaan sammakkoon ja satunnaiseen siiliin. Keräävät pihapiirin satoa kesäisin ja syksyisin. Vadelmat, kirsikat, raparperi ja omenat maistuvat kenties perheen lapsille. Kenties hekin lähtevät seikkailemaan lähimetsään ja heidänkin lapsensa keräävät mustikoita ja sileitä kiviä retkillään, kuten meidän lapsilla on tapana. Toivoisin, että uusi perhe ruokkisi aina talvisin pihalle ilmestyvää mustavalkoista kissaa. Talvella olen jättänyt myös rusakolle porkkanoita.

Täällä on ollut mukava asua. Naapurit tervehtivät postilaatikolla ja koulu on mukavan lähellä ja tie sinne on turvallinen. Käymme usein laskemassa mäkeä lähistöllä olevassa leikkipuistossa, vaikka oma piha onkin puuhaa täynnä. Palveluita on lähistöllä mukavasti ja junan kyytiinkin pääsee kätevästi. Erityisesti on mainittava vieressä oleva kiva kirpputori, sekä todella hyvä ja edullinen parturi. Leivoksia ja pehmistäkin saa lyhyen matkan päästä. Uutta kotia etsiessämme toivoisin, että löytäisimme meille yhtä hyvän paikan asua ja elää.






0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.