Perheen yhdessä viettämä aika on kullan arvoista. Isän lomaillessa saa äitikin vihdoin ottaa hitusen rennommin. Maisemanvaihdos on usein myös enemmän kuin toivottu. Rakastan olla kotona, mutta toisinaan kotoisat nurkat alkavat hieman ahdistaa. Päivät täyttyvät usein samanlaisista rutiineista. Lasten aikataulut sanelevat pitkälti päivän kulun. Lomalla vallitseva vapaus on ihanaa. Jokainen aamu voi uudestaan päättää, miltä tämä päivä tulee näyttämään. Mitä kivaa ja erilaista tekemistä sitä tänään kehittelisi koko porukalle. Poissaolollaan loistaa arjen yksitoikkoisuus.
Me saimme viettää kivan viikon Levillä lumisissa maisemissa. Kotipiha lätäkköineen jäi taakse, kun suuntasimme talven ihmemaata kohti. Tähän väliin on kehuttava meidän lapsia. Kolme lasta takapenkillä ei kenties aina ole se kaikista helpoin yhdistelmä. Pelkkä tilanahtaus saa lapset helposti ärsyyntymään. Muutamaa välikohtausta lukuunottamatta pitkät ajomatkat sujuivat muksuilta oikein mallikkaasti. Avainasemassa on hyvät reissueväät. Perinteisten eväiden lisäksi varasimme lapsille omat PEZ-automaatit, taateleita, jaettavan (pienen) sipsipussin ja pikkupullia. Lisäksi tuli taas todettua, kuinka käteviä smoothiet ovat autossa.
Reissu onnistui todella hyvin. Tänään puramme reissukassit ja lepäämme. Tuntuu, että itselläkin on taas voimia ihan eri tavalla. Taisimme tuoda lumen mukanamme Leviltä tänne Etelä-Suomeen. Hiljainen lumisade alkoi eilen saapuessamme omaan pihaan ja tällä hetkellä pyryttää jo melkoisesti. Lapset ovat riemuissaan. Keittiössä ropisee kahvinkeitin ja taidankin tästä lähteä juomaan kupillisen. Lisää lomakuvia ja tunne,mia löytyy blogin Instagram-sivuilta. Kurkista myös kohokohdat. Mukavaa sunnuntain jatkoa sinulle,
Follow my blog with Bloglovin
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.