torstai 21. joulukuuta 2017

Ensimmäinen piparkakkutalo


Tänä vuonna olen tehnyt monta asiaa silkasta itsepäisyydestä. Takana on lukemattomia valvottuja öitä vauvan kanssa. Väsymys on ollut paikoitellen murskaavaa, mutta en ole antanut periksi. Minussa nousee aina hirmuinen uhma, kun elämä koettelee. Haluan kaikesta huolimatta nauttia elämästä ja saada siitä mahdollisimman paljon irti. Tuottaa iloa perheelleni. Muumitalon muotit ovat olleet kaapin kätköissä esikoisen syntymästä lähtien. Tänä vuonna vihdoin päätin, että nyt kokoan ensimmäisen piparkakkutaloni. En välitä siitä kuinka paljon väsyttää. Hitot flunssasta.

Pikku Herra on ihan mieletön Muumi fani ja esikoinenkin vielä kovasti tykkää (vaikka esittää, että Muumit ovat tylsiä). Pitkään aikaan ei ole mikään asia jännitänyt, niin paljon. Yllättävän vaikeaa hommaa tuo piparkakkutalon kasaus ja koristelu. Olisi pitänyt aloittaa harjoittelu perusmallista. Tunnetusti minä menen aina itsepäisyyttäni suoraan päin puuta. Hih. Kuinka sitä koskaan voisi muuten yltää huimiin saavutuksiin? Siinä se nyt on. Ei täydellinen. Hieman vinossa. Rakkaudella tehty. Talon muumi fani oli mielissään. Itselläni hymy nousee kasvoille aina, kun silmä tönöön osuu. Minun voittoni väsymyksestä. Välillä pitää vähän repiä, vaikka elämässä on menossa haastava jakso. Jouluna kuitenkin ajattelin vähän levähtää ja ottaa rauhallisesti. Keskittyä vain olemaan läsnä.




maanantai 18. joulukuuta 2017

Joulukirja ja vieläkin enemmän


Linda Peltolan Puutarhan syksy & Kodin lämmin joulu on juuri, niin runsas sisällöltään, mitä kirjan kansikin lupailee. Kirja on täynnä kaunista kukkailoittelua, käytännöllisiä vinkkejä ja kaunista estetiikkaa. Kirja on jaettu kahteen osaan, mikä tekee siitä enemmän kuin joulukirjan. Kokonaisuus on ihanan raikas. Alkupuoliskolla nautitaan kauniista syyspihasta ja valmistaudutaan talven tuloon. Lukijoita opastetaan kevät- ja joulusipulien kasvattamisessa ja vietetään tunnelmallisia Halloween hetkiä kirjastohuoneessa. Kirjasta saa poimittua talteen myös ihastuttavat kranssi ohjeet. Joulun odotus alkaa meillä monella jo syksyllä. Tämä kirja kulkeekin mainiosti mukana juuri syksystä jouluun.



Kirjan toinen puolisko on varattu joululle. Kirja todella yllättää lukijansa! Jouluiset ideat ovat kekseliäitä ja hauskoja. Harmistus, että en saanut kirjaa käsiini viikko sitten, kun kasasin ensimmäistä piparkakkutaloani. Koska piparkakkutalo on jo tehtynä syvennyn seuraavaksi lukemaan kaiken infon siitä, miten saan joulukukkaset kukoistamaan. On myös hauskaa lukea eri kasvien alkuperästä. Tiesitkö sinä, että tuoksuhyasintti on kotoisin Turkin, Syyrian ja Libanonin alueelta. Sydäntalven jäämedaljongit odottavat myös tekijäänsä.  Kirja sisältää paljon helppoja ja edullisia tapoja ilahduttaa omaa perhettä ja läheisiä! Miltä kuulostaisi 10 käpyideaa?  Kirja tarjoilee myös 24 erilaista ideaa joulukalenterin kasaamista varten, kauniita juhlakattauksia, maistuvia reseptejä ja paljon paljon muuta. Kirja totisesti koottu rakkaudella ja ajatuksella. Erityinen kiitos lähtee vielä erikseen kirjan runsaista kuvista!!





Parasta tietenkin on, että kirjaa voi hyödyntää vuosi vuodelta uudestaan ja uudestaan. Se ei mene ikinä vanhaksi tai pois muodista. Kirja saa kyllä ajattelemaan, että oma piha on suuri onni. Pihapiiri tarjoaa mahdollisuuden monenlaiseen puuhasteluun. Yhtä lailla lähimetsän aarteet avautuvat myös tämän kirjan avulla. Haluan ehdottomasti päästä kurkistamaan puutarhatrilogian muitakin osia: Kevätihmisen puutarhakirja ja Rakas puolivilli puutarha.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Docendo

lauantai 16. joulukuuta 2017

Biisilista, joka särkee sydämeni


Musiikki on aina ollut minulle todella tärkeä juttu. Kotiäitivuosina musiikin merkitys on korostunut entisestään. Musiikki auttaa selviämään. On päiviä, jolloin ajattelen pysyväni kasassa ainoastaan musiikin ja kahvin ansiosta. Musiikki vie minut hetkeksi pois fyysisestä ympäristöstäni. Kaikilla meillä on oma soundtrack. Osa kappaleista voimaannuttaa ja nostattaa sisua. Toiset biisit kertovat ajoista ja hetkistä, jolloin maailma on syystä tai toisesta järkkynyt. Kappaleet muistuttavat usein jonkin asian tärkeydestä. Musiikin avulla voi matkustaa ajassa.

On lähes häkellyttävää miten musiikki avaa sisäisiä lukkoja eri asioiden ympäriltä. Kaikki teistä on varmasti kokenut sen tunteen, kun kyyneleet alkavat valua ja sisältä löytyy järjetön määrä kipua, jolta arjessa sulkee vain silmänsä. Kipua kantaa mukana päivittäin ja sen kanssa selviää, kun sitä ei ajattelee. Musiikki kuitenkin luikertelee suojamuurien läpi. On myös kappaleita, jotka lohduttavat turvallisen sylin tavoin. Biisejä, jotka sanoittavat ikävän ja kaipuun ja kulkevat samassa tahdissa sydämen biitin kanssa. On olemassa myös biisejä, joita ei voi kuunnella. Saatan joskus laittaa ne silti soimaan ihan kokeeksi. Alkutahdeista kyynelet nousevat pintaan ja sydäntä alkaa painaa. Laitan musiikin pois. Ei vielä. En pysty. En voisi kuvitella elämää ilman musiikkia. Kokosin listan biiseistä, jotka vieläkin särkevät sydämeni uudestaan ja uudestaan. Millaiselta teidän biisilista näyttäisi?


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Ihastuttava kick-off vuoteen 2018


Moni teistä on varmasti törmännyt Ilona Pietiläisen upeisiin kirjoihin, jotka pursuilevat kauniita kuvia. Minulla on teille iloisia uutisia. Ensi vuoden voi aloittaa ihanasti Ilonan seurassa. Kaunis Tärkeimmät hetket Kauneimmat ajatukset kalenterikirja on täällä. Minä olen kirjoittanut aina. Luovuin päiväkirjan kirjoittamisesta asteittain. Kirjoittaminen vain hiipui työelämän ja lasten myötä. Keskittyminen kirjoittamiseen tuntui vaikealle. Myöhemmin korvasin päiväkirjan blogilla. Blogia on ollut helppo kirjoittaa. Tänne kokoan valikoidusti ne jutut ja ajatukset, jotka haluan muistaa. Osa ajatuksistani jäävät silti irrallisena roikkumaan. Nyt ajattelin ilman paineita aloittaa päiväkirjamaisen kalenterin pitämisen. Katsotaan miten se lähtee käyntiin. Otan rutiiniksi kirjoittaa jokaisen päivän kohdalle muutaman rivin tuntemuksia tai, mitä mielessä nyt sattuu liikkumaan. Toki merkkaan samalla ylös kaikki menot, jotka muuten unohtaisin.

Tämä Hetki On
Huomenna Muisto.
- Ilona

Kauniita kuvia ja kauniita lauseita. Tarpeeksi tilaa kirjoittaa omia ajatuksia. Olen jo monta kertaa selannut kalenterikirjan läpi. On aika malttamaton fiilis. Olen kaivannut päiväkirjan kirjoittamista todella paljon. Kirjoittaminen selkeyttä omia ajatuksia ja auttaa aukaisemaan solmuja. Muutama lause riittää. Minulla on tapana kirjoittaa ihan kaikki pitkästi ja toistellen. Selittää ja avata tuntemuksia. Kirjoittamisesta tulee joskus työlästä. Otan tähän uuteen rutiiniin ajatuksen, että riittää, että kalenterikirjan kirjoitukset avautuvat minulle. Irralliset lauseet ovat sallittuja. Aika mielenkiintoista palata reilun vuoden päästä tammikuun tunnelmiin tai tarkastella koko vuotta. Millaisia asioita on pohtinut. Mistä on haaveillut. Mitä on saanut aikaan. Kirjoitatteko te päiväkirjaa vai oletteko enemmän kalenteri tyyppiä?




PS: Kalenterikirja on myös mainio joululahja.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Docendo

maanantai 11. joulukuuta 2017

Paketti on puoli lahjaa!


Viikonloppuna oli aivan ihanaa fiilistellä lähestyvää joulua ja paketoida lahjoja. Tänä vuonna lahjojen paketoimiseen tuo iloa LuKLabelin uudet ja ihanat paketointitarvikkeet. En ole koskaan välittänyt pukeista ja tontuista joulupapereissa. Kauppojen valikoima on aina tuntunut melkoisen yksipuoliselle. Usein olen käärinyt lahjat voimapaperiin, sarjakuviin tai silkkipaperiin. Käyttänyt rusettien tekemiseen muovinarun sijaan erilaisia paperinaruja. Pakettikortteja olen tehnyt taikataikinasta ja käsintehdystä paperista.

Joulu saa tulla ihan rauhassa. Olemme suunnitelleet kaiken hyvin ja nyt riittää, että vain seuraamme suunnitelmaa. Olemme päättäneet unohtaa stressin ja kiireen. Tänä vuonna kokeilemme muutamia uusia perinteitä ja muuten kasaamme joulun tutuista aineksista. Asioiden ollessa hallussa on helppo nauttia pienistä jutuista. Iloita satiininauhoista, puuvillanyöreistä ja tyylikkäistä pakettikorteista, sekä lahjapusseista. Olla iloinen, että tänä vuonna myös joulupaketit näyttävät kuusen alla meidän tyylisille. Itseäni ilahduttaa suuresti, että paketointi on noussut arvoonsa. Vihdoin ymmärretään, että paketointi on osa lahjaa. Kaunis paketti kertoo lahjansaajalle, että tämä on tärkeä ja merkityksellinen.


Paketteja tehdessä voi myös vähän hullutella. Itselläni on tapana sujauttaa paketin sisälle säihkyviä paljetteja tai kimalletta. Pieni yllätys lahjan avaajalle. Pakettien koristeluun voi käyttää lähes mitä tahansa:

Kanelitankoja
Piparkakkumuotteja/pipareita
Havuja ja käpyjä
Jouluisia karkkikeppejä
Kakkupapereita 
Vanhan kirjan sivuja
Tylliä/huopaa/nahkaa
Helmiä/nappeja
Kopioituja valokuvia
Erilaiset nauhat ja nyörit
Koristeteipit





Yhteistyössä Always somewhere else ja LuKLabel

lauantai 9. joulukuuta 2017

#slowmorning - Koriste kerrallaan



Meillä on jo monta vuotta rakennettu joulua hitaasti palanen kerrallaan. Tapa alkoi lasten myötä. Perheen pikkuiset odottavat joulua tietysti ihan toisella tapaa kuin aikuiset. Aikuisille joulukuu on kiireistä aikaa ja lapsista taas odotus tuntuu pitkälle. Joulukalenterin luukkujen aukaiseminen tietysti helpottaa tuota odottamisen tuskaa, mutta olen keksinyt myös toisen keinon. Joulukuun alussa taloon tuodaan sisään ns. pikkujoulukuusi. Nimensä kuusi on saanut siitä, että talossamme vietetään pikkujouluja perheen kesken, joka viikonloppu aina jouluaattoon saakka. Pikkujoulukuuseen lisätään koristeita yksi kerrallaan. Aamulla avataan joulukalenterin luukku ja valitaan laatikosta uusi koriste kuusenoksaa koristamaan.

Kuusen saadessa kaikki koristeet yllensä jatkamme tietysti muiden koristeiden parissa. Joulukoti rakentuu kuin itsestään koriste kerrallaan. Meillä jokaisella on tietysti ne omat lempikoristeet. Minä rakastan jouluvaloja ja tunnelmallisia paperitähtiä. Muistan vieläkin sen oranssin paperitähden, joka ripustettiin huoneeni ikkunaan jouluisin lapsuudenkodissani. Myöhemmin sen korvasi värikäs jouluvalosarja. Muistan kuinka en saanut öisin unta ja vain katselin hohtavia valoja. Perheen lapset taas rakastavat isoja puisia eläimiä, joilla on kiva leikkiä. Possut, lammas ja lumiukot vaihtavat asetelmassa paikkaa ja löytyvät milloin mistäkin. Mieheni taas sytyttelee mielellään tuikkuja ja kynttilöitä. Joulunaikaa varten löytyykin ihan omat kynttilänjalat, joita koristavat kävyt, porot ja kauriit. Aamuisin on kiva kuunnella joululauluja ja lisätä yksi koriste kaunistamaan kotia ja luomaan tunnelmaa. Joulu on taas askeleen lähempänä.



Yhteistyössä Always somewhere else ja Colore

perjantai 8. joulukuuta 2017

Pihapiirin talviset puuhat


Melkoisen kummallisia kelejä on pidellyt. Yhtenä päivänä lunta ja pakkasta ja toisena taas vettä ja loskaa. Oli sää millainen tahansa, niin lintujen ruokinnasta pidetään huolta. Olemme aloittaneet lintujen ruokkimisen aikaisin syksyllä ja perinteisesti jatkamme sitä pitkälle kevääseen. Lintujen ruokinta ja pesäpuuhat ovat koko perheen yhteinen juttu. Kirjahyllystä löytyy useampi lintuopas, joita lapset selaavat innolla. Välillä kaivetaan myös kiikarit esille. Meidän pihaan ovat tervetulleita kaikki eläimet. Ruokimme oravia, lintuja, rusakoita ja naapurin kissoja. Olen minä ruokkinut myös naapuristosta karannutta koiraa. Me nyt vain pidämme eläimistä.

Nelson Garden  pähkinäautomaatti on uusi tulokas pihapiiriin. On aina kiva tarkkailla kuinka kauan linnuilla ja oravilla kestää huomata uusi ruokintapaikka. Meidän pihapiiri on sen verran iso, että meillä on lintulauta, talipallot ja pähkinäautomaatti eri puolilla pihapiiriä. Jouluna pihaan ilmestyy vielä lyhde. Pähkinäautomaatti on kyllä ilo silmälle. Helppo täyttää ja kiinnitää paikoilleen.


Nyt onkin saatavilla monenlaisia ruoka-automaatteja. Säiliömäinen rakenne pitää ruoan suojassa tartunnoilta. Valitse siis malli, jossa linnun jätökset eivät pääse ravinnon sekaan. Talipalloja saa oksalle enemmän käyttämällä metallisia talipallotelineitä. Pakkasten kunnolla alkaessa hanki linnuille ravintoa, jossa on korkea rasvaprosentti. Talvilintujen rasva-siemenrouheessa ei ole mukana ollenkaan siemenkuoria. Ruokintapaikka pysyy näin siistimpänä. Oletko sinä koskaan kuivattanut pihlajanmarjoja linnuille talveksi? Itse en ole tätä konstia kokeillut. Meillä marjat pysyvät puussa aika pitkään ja houkuttelevat lintuja syömään.


Näin se synkkäkin päivä piristyi, kun puuhaili pihamaalla pikkuisessa tihkusateessa pähkinäpussin ja talipallojen kanssa. Tervetuloa linnut syömään!


Yhteistyössä Always somewhere else ja Nelson Garden