Tulevaisuus näyttää epäselvälle

Maanantai. Tiistai. Keskiviikko... Päivät juoksevat samanlaisena virtana eteenpäin. Kolme lasta ja koira, sekä talo pitävät minut täysin työllistettynä. Meillä ei enää kukaan lapsista nuku päiväunia, joten voitte kuvitella, miten kiivas tahti meillä talossa on. Haluaisin kirjoittaa blogia enemmän, mutta tällä hetkellä aikaa on rajatusti. Mielessä ei ole kuitenkaan kertaakaan käynyt, että laittaisin ns. pillit pussiin. Tällä hetkellä tämä blogi tuntuu Instagram-tilin ohella ihanalle tavalle levähtää hetki ja koota ajatuksia. Kirjoittaminen pitää minut kiinni siinä ihmisessä, joka olen kaiken tämän kuormituksen alla. Olen myös sitä mieltä, että minun tulisi raivata enemmän tilaa kirjoittamiselle, koska tämä harrastus selkeästi tukee jaksamistani.

Pää tuntuu jatkuvasti hivenen sumuiselle. Minun pitäisi olla nyt terävänä miettimässä, mitä rupean tekemään elämäni kanssa. Kotiäitivuodet ovat takanapäin ja olen saanut huomata, miten vaikeaa on edes ajatuksen tasolla olla taas aktiivinen osa ympäröivää maailmaa. Omassa kuplassa eläminen on saanut minut epäilemään lähes kaikkia asioita, joita pidin ennen varmana, kuten ammatinvalintaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ainut väylä takaisin työelämään käy koulunpenkin kautta. Olen yrittänyt miettiä omia vahvuuksiani ja osaamista. Tällä hetkellä näen oman itseni kovin negatiivisessa valossa. En tavoita omaa ammatillisuuttani. Kaiholla muistelen entistä minääni, joka valmistui ja marssi itsevarmasti tekemään unelmiensa työtä. Olinko se todella minä?

Kotiäitivuosina olen hoitanut kotia ja lapsia. Olen kirjoittanut blogia ja ylläpitänyt some-kanavia, sekä perustanut Maitokahvimedia yhteisön. Ainut harrastukseni on ollut kirjoittaminen ja kuvaaminen. Olen kerännyt oppia markkinoinnista ja asettanut itselleni somessa uusia ja uusia tavoitteita. Kotielämän ohella some on tarjonnut minulle valtavan määrän onnistumisia. En kuitenkaan usko, että harrastuksesta voisi tulla työ. Liiketoiminnan ammattitutkinto, Visualisti olisi aivan upea juttu, mutta tällä hetkellä Helsinkiin meno opintojen perässä tuntuu melkoisen epätodennäköiselle vaihtoehdolle. Olen laittanut lapset edelle aivan kaikessa, niin monta vuotta. Tuntuu vaikealle ohjelmoida itsensä uudestaan. 

Ymmärrän kuitenkin, että minulla on edessäni monta hyvää vuotta työelämässä. Minun tulee saavuttaa jokin selkeys sen suhteen, mitä ryhdyn tekemään. Monesti olen ajatellut, kuinka helppoa olisi ollut vain jatkaa tutussa työssä ja jättää perheen perustaminen vain ajatukseksi. Asuisin luultavasti vieläkin Helsingissä ja tekisin työtä samassa työyhteisössä. Säästäisin rahaa matkustaakseni ympäri maailmaa lomillani. Täysin turhaa ajatusten pyörittelyä. Tulevaisuus näyttää siis vähintäänkin epäselvälle ja aika on loppumassa. Voitte kuvitella, että pienoinen ahdistus nostaa päätänsä.

Kirjoita se ulos itsestäsi

Kenties se johtuu kauneimman syksyn sammumisesta. Kenties se johtuu pitkästä ja uuvuttavasta juoksusta, joka ei ota päättyäkseen. Kenties elämän epätasapaino ruokkii lähes kieroutuneella tavalla luovuuttani. Sanoja alkaa tipahdella mieleen. Runoja, lyriikoita ja postauksia. Syvälle sukeltaessa sitä tuntuu löytävän paljon ammennettavaa. Tuntuu melkein siltä kuin mennyt elämä ja kaikki sen valinnat, tähtihetket ja pettymukset uisivat vastaan. Huomaan itkeväni usein. Suru tuntuu vyöryvän ylitseni. En tarkalleen tiedä, mitä suren. Oikea vastaus olisi varmasti en mitään ja ihan kaikkea. 

Katselen lehtien ja kirjojen maisemia ja toivoisin, että voisin jättää ihan koko elämäni pieneksi hetkeksi taakseni. Mennä johonkin ihan uuteen paikkaan ja vain hengittää. Haluaisin olla ihan jossakin muualla. Mukana vain kamera, vihko ja kynä. Haluaisin kirjoittaa kaiken tämän rintaa puristavan pois itsestäni. Kuvata sieluni maisemia. 

Välillä mietin, että miten tämän jatkuvan kohinan keskellä voisi saada aikaan mitään järkeviä päätöksiä tai päätöksiä ylipäätään. Miten voi päästä minkään asian kanssa eteenpäin, kun energia menee täysin ympäröivän kaaoksen hallintaan. Olen jo tovin tajunnut, että elämästäni puuttuu tyystin sellainen ihminen, joka kannustaisi minua siinä, mitä yritän saada aikaan. Suurimmaiksi osaksi tunnen epäonnistumista elämän eri osa-alueilla. Samalla pitäisi luoda täysin uutta väylää elämään. Tunnen suurta riittämättömyyttä.

Kirjoittaminen lohduttaa. Olen kiitollinen blogin olemassaolosta. Tämä on ollut vuosien varrella minulle se oma paikka purkaa sisäistä lastia. Toki tänne on eksynyt myös ilon pirskahduksia.Olen hyvilläni, että olen vuodesta toiseen jaksanut jatkaa. Näissä pienissä kirjoituksissa olen aidoimmillani ja sen ihmisen tavoittaminen on minulle tärkeää. En halua unohtaa itseäni, vaikka tyrskyt lyövät vasten kasvojani. Yhä haaveilen, uskon unelmiin, luon uutta ja yritän järkeillä vanhaa. Yhä olen sitkeä, turhautunut ja pitelemätön. Tiedän olevani voimakas. Taskuraketti. Tulikärpänen. Älä elämä tallaa sieluni päälle.

Aika juoksee liian nopeasti

Jokainen syksy minulla on sama fiilis. Aika suorastaan juoksee. Syksyn ensimmäisestä viileästä tuulesta on vain kevyt henkäys siihen, kun kaikki puut ovat tiputtaneet lehtensä. Minä haluaisin jäädä syksyn syliin ikuisesti. Saan voimaa ympäröivästä luonnosta ja tunnen olevani enemmän oma itseni. Olen syntynyt kesällä, mutta olen aina ja ikuisesti syksynlapsi. Aikaa ei kuitenkaan voi pysäyttää. On vain kyettävä olemaan mahdollisimman paljon läsnä hetkessä. Tallettaa muistojen lokeroihin jälleen yksi rakas syksy tuoksuineen ja väreineen. Ilman raikkaus ja valo, joka ei ole liian kirkas, vaan juuri sopiva.

Ajan juoksemisesta puheen olleen minä unohdin hääpäivän. Synti olisi suurempi, jos mieheni olisi muistanut merkkipäivämme. Syyspäiväntasaus oli ja meni. Toivoisin, että arkemme ei olisi sellaista, että se suorastaan pakottaa meidät unohtamaan toisemme. Välillä todella pelkään, että näistä ruhkavuosista ei voi selvitä yhdessä läpi. Olen huomannut, että etsiydyn iltaisin omaan rauhaani ja mieheni tekee samoin. Etäisyys välillämme tekee kipeää. Olemme yhä rakastuneita ja toistemme parhaita ystäviä, mutta olemme yksinkertaisesti aivan liian väsyksissä yhtään mihinkään. Kaipaan yhteistä aikaa ja irtiottoa. Mahdollisuutta nähdä toinen ilman arjen raskasta kuormitusta. Kannan liian usein sisälläni tunnetta, että minulla ei ole mitään annettavaa.

On melkein ihan hullua, kuinka kovasti olen panostanut elämänmuutokseen ja kokonaisvaltaiseen uuteen ajatteluun. On harmillista kirjoittaa perään, että konkreettiset tulokset ovat olleet silti aika laihoja. Olen ollut jo pidemmän aikaa todella turhautunut. Välillä tuntuu melkein kiroukselle nähdä oma visio lähes elävänä silmien edessä ja samalla olla tosielämässä todella kaukana sen toteutumisesta. Ja kuitenkin pitää uskoa. En osaa luovuttaa. Pelkään luovuttaa. Toivon elämääni seesteisiä vuosia, jolloin minun ei enää tarvitse taistella elämäni peruspalikoista, vaan ne ovat vihdoin kunnossa. Pitkän sepustuksen päätteksi voin todeta, että elämäni on tällä hetkellä sellaisessa painekattilassa, että kaikki ainekset keittää kohta yli. Täältä blogista on turha etsiä täydellisyyttä. Voimia teille kaikille elämän haasteisiin. Ei anneta periksi. Haluan uskoa, että hyvä tulee hyvän luokse.

Jatuli - Helsingin katujen sykkeessä

*Kaupallinen yhteistyö 

Jatuli & Weecos

Heinäkuusta tähän päivään olen kulkenut todella mielenkiintoista matkaa. Olen saanut tutustua upeisiin suomalaisiin merkkeihin Weecos ambassador yhteistyön kautta. Olen enemmän kuin kiitollinen saamastani mahdollisuudesta. Syksyn väriloisto on kenties nyt tääällä etelässä kauneimmillaan. Syksyn mentyä menojaan saan yhä pukeuta ihaniin syksyisiin sävyihin. Jatuli:n  Nockturne takki oliivin ja munakoison huikeissa sävyissä ovat kuin syksy itsessään. Täydellisiä syviä sävyjä, joihin voi melkein uppotua.

Nockturne takki on myös ihanan monikäyttöinen. Takki sopii rennosti farkkujen kaveriksi tai luo todella tyylikkään kokonaisuuden yhdessä hameen kanssa. Itse käytän paljon hameita ja kaipaan usein hameen kaveriksi pidempää takkia. Ilmettä voi helposti muutella asusteilla. Nockturne takin kanssa sopii kaniisti yhteen ruskea nahka ja ruusukulta.

Pidempään minua seuranneet tietävät, että rakastan korvakoruja. Jatuli:n Cry me a river- korvakorut sopivat saumattomasti yhteen Nockturne takin kanssa. Rakastan korun välkehtivää ja peilaavaa pintaa. Korujen nimi muistuttaa minua yhdestä kaikkien aikojen kauneimmasta kappaleesta. 

Jatuli:n juuret löytyvät Helsingin katujen sykkeestä. Merkin alta löytyy upeita ja näyttäviä vaatteita ja asusteita.  "Jatuli is a Helsinki based designer laobel. Vaguards, wanderers and dreamers, step into the adventure". Vaatteista ja asusteita huokuu vahva usko omaan tekemiseen ja rohkeus, joka rikkoo rajoja. Liitytään mekin mukaan tähän mahtavaan viestiin. Kannetaan itsemme ylpeydellä ja ollaan rohkeasti omanlaisia.

Klaus Haapaniemi Giants - Satumaisia kuoseja

*Kaupallinen yhteistyö

Klaus Haapaniemi Giants 

Weecos 

Ihanat ja rikkaat kuosit suoraan satukirjojen sivuilta. Siinä on mielikuva, joka nousee ensimmäisenä mieleeni ajatellessani Klaus Haapaniemi Giants malliston luomuksia. Lastenvaatemallisto on syntynyt yhteistyössä vaatesuunnittelija Tiina Salmelan kanssa. Luonnonmukaisista materiaaleista valmistetut vaatteet ovat mukavia päällä ja kestävät pesua ja käyttöä. Vaatteiden tyyli kestää vertailua vuodesta toiseen. Luonto on vahvasti läsnä lastenvaatemalliston vaatteissa. Äitinä ilahdun aivan erityisesti siitä, että voin pukea lapseni vaatteisiin, jotka antavat lasten olla lapsia. Kuka meistä ei haluaisi viipyillä satujen maailmassa mahdollisimman pitkään. Viipyillä lähimetsän seikkailuissa ja nähdä pintaa syvemmälle.

Aili Owls mekko  mystisine pöllöineen ilmentää lastenvaatemalliston tunnelmaa täydellisesti. Aivan kuin sadussakin tummat ja vaaleat sävyt sekoittuvat keskenään kauniiksi kokonaisuudeksi. Kuosin keskiössä on upea pöllö, joka on varsin mielenkiintoinen eläin. Saduissa neuvoa mennään kysymään usein, juuri viisaan pöllön luota. Pöllö onkin tunnettu viisauden, filosofian ja intuition symboli. Pohjoismaissa se on myös ukkosen jumalan Ukon lintu. Vallattoman mystinen otus.

Me poimimme kuopuksen kanssa yhdessä omenoita koriin ja teimme myöhemmin omena-kaurapaistosta. Meidän pihapiiri on mukavan iso. Mielestäni se on parhaimmillaan juuri syksyisin. Pihamme vanhat omenapuut levittävät oksansa melkein maahan asti ja niiden alla on ihanaa seisoskella. Ilmassa on hieman sellaista salaisen puutarhan tunnelmaa. Pihapiirissä käy myös aikamoinen tohina, kun vain malttaa itse olla paikoillaan ja tarkastella ympäristöä. Puissa laulelevat linnut, orava loikkii aidan päällä ja naapureiden kissat vaeltavat pihan poikki. Toisinaan pihaan eksyy myös siilejä. Meidän pihalla kaikki saavat olla rauhassa ja temmeltää. 

Perheen kuopus on varsinainen kukkakeiju ja pienten ötököiden ystävä. Menneenä kesänä pelastimme monta leppäkerttua ja tuupertunutta kimalaista kukkapenkkiin turvaan. Hän huomaa kaiken tielleen osuvan. Välillä tuntuu, että linnut ja oravat seuraavat häntä, kuten Lumikkia konsanaan. Nyt hän huiskii pitkin pihamaata mekossa, joka on täynnä pöllöjä. Ilmassa tuoksuu omenat ja märkä nurmi.

Everyday Design - Kätevästi piilossa

*Kaupallinen yhteistyö

Everyday Design

Kierrätys näyttelee yhä suurempaa osaa arjessamme. Välillä ihmettelen miten vähän keskustelua käydään siitä, miksi kierrätys toisinaan tökkii. Viimeistään ruuhkavuosien keskellä huomaa, kuinka pienistä asioita paisuu lopulta suuria. Parhaiten kierrätys toimii silloin, kun et joudu ajattelemaan koko asiaa, vaan kaikki soljuu arjessa ihan itsestään oikeille paikoilleen. Verenpaine suorastaan kohoaa, kun kaapin avattua kaikki kierrätykseen kerätyt lehdet kaatuavat eteisen lattialle. Kierrätettävää materiaalia kertyy pienessäkin ajassa yllättävän paljon ja sen säilyttäminen kysyy tilaa. Kukaan meistä ei halua kiikutta kierrätyspisteelle muutamaa lasipurkkia tai tyhjää maitotölkkiä kerrallaan. Haluamme viedä ison kasan ja mielellään kerran kuukaudessa. Välissä kuskaamme pantillisia pulloja. Kyse on lopulta aika isosta määrästä aikaa ja viitseliäisyyttä kiireisen arkemme keskellä.

Tilan puute näyttelee isoa osaa ongelmassa. Usein kierrätyspisteet sullotaan pieniin keittiönkaappeihin. Kierrätys on ollut pitkään asia, jonka olemme halunneet pitää poissa näkyvistä. Minä suosin ajattelua, jossa kierrätys nähdään osana sisustusta. Tätä samaa ajatusta löytyy kotimaisen Everyday Design:n:n ajattomissa tuotteissa. Esteettiset arvot kuuluvat myös kierrätykseen.  Helsinki-teline todellakin lunastaa kaikki lupauksensa.

 

Helsinki-telineeseen on saatavana juuttikasseja eri väreissä (musta, beige, luonnonvalkoinen), sekä  isoja paperikasseja (valkoinen ja ruskea). Pussin ollessa täysi, voit nostaa sen kätevästi telineestä pois ja kiikuttaa kierrätettävän materiaalin kierrätyspisteelle.Teline toimii parhaiten silloin, kun telineitä on kotona kaksi. Kahden telineen väliin saa kätevästi asetettua vielä yhden paperipussin. Näin sinulla on keräyspiste kolmelle eri materiaalille. Meillä teline toimii kierrrätyspapereiden kierrätyspisteenä ja sointuu kauniisti yhteen keittiön muun sisustuksen kanssa.Teline sopii monenlaiseen kotiin ja värivaihtoehtoja löytyy jokaiseen makuun. Telinettä voi hyödyntää myös monella muulla tavalla. Se toimii kätevästi myös säilyttämiseen: sukan kutojan lankakerät, lasten lelut tai pelihullun pelit ja ohjaimet saa helposti ja nopeasti siivottua pois vieraiden tieltä. Makuuhuoneen puolella Helsinki-teline voi kätkeä sisäänsä lukutoukan kirjapinot. Monikäyttöisyys tuo Helsinki-telineelle huomattavaa lisäarvoa. Teline on myös oiva lahja uuteen kotiin tai sisustajalle, jolla on jo kaikkea.

Muotoiluhuone Tuokio - Iloa elämään Raumalta

*Yhteistyössä Weecos & Muotoiluhuone Tuokio

Tovi sitten kerroinkin teille pääsystä Weecos-lähettiläiden joukkoon. Ilokseni pääsen esittelemään teille uuden yhteistyökumppanin Raumalta. Muotoiluhuone Tuokio hurmaa tuotevalikoimallaan. Itseäni ilahduttaa aivan erityisesti heidän rohkea värien käyttönsä. Minähän tunnetusti rakastan värejä, vaikka olen itse värien suhteen välillä hivenen neuvoton. Uskon kuitenkin vahvasti eri väreissä piileviin voimiin. Tummat värit antavat muille väreille lisähehkua. Kontrasti on ihana asia ja saman ilmiön voi nähdä myös meidän ihmisten elämässä ja arjessa. Tallessa-juliste vie minut takaisin nuoruuteni siniseen värikauteen. Sinisen eri sävyt ja värin intensiivisyys vie mennessään.

Muotoiluhuone Tuokion slogani kuuluu: "Jokainen on ansainnut pienen tai isonkin palan jotain kaunista. Iloa. Valoa. Onnea". Allekirjoitan täysin. Koruja, printtejä ja kuosimuotoilua runsaalla kädellä tarjoileva Muotoiluhuone Tuokio on oman alansa piristysruiske. Raumalaisuus näkyy ja kuuluu tuotteissa. Iloinen asenne elämään ja käsillä tekemisen vaaliminen on hieno ja arvostettava asia. Vanhan hyvän ajan havinaa löytyy myös Tuokio-korusarjan pitsikuvioista. Kaulakoru ja korvakorut on valmistettu kotimaisesta, sertifioidusta koivuvanerista ja korumetalliosat ovat laadukasta, puhdasta ja nikkelitöntä 304-terästä.

Juuri nyt suuri osa paperituotteista on reilussa alennuksessa verkkokaupassa. Käy ihmeessä kurkistamassa löytyisikö jotakin mukavaa itselle tai lahjaksi. Edessä on luultavasti melkoisen haastava syksy. Tulevien aikojen melskeessä pieni rohkaiseva viesti ystävälle postikortin muodossa on ihan timanttia. Säilytetään ilo, valo ja onni myös vapaan kesän jälkeen.