Irti unettomuuden kierteestä

Viime yönä vietin pitkästä aikaa yön valvoen. Valvominen sai minut muistamaan kuinka rankkaa oli kärsiä unettomuudesta. Unettomuudesta tuli minulle moneksi vuodeksi epätoivottu "kaveri". Unettomuus sai luultavasti alkunsa esikoisen syntymän jälkeen, jolloin äidinvaistoni kävivät aivan ylikierroksilla. Näin jälkikäteen on helppo ymmärtää miten unettomuus teki minusta kireän ja hermostuneen. Muistan kävelleeni reilu vuosi sitten viimeisestä lääkärineuvolasta unilääke resepti kädessäni helpottuneena ulos. Ajattelin, että nyt kierre katkaistaan. Kuinka sitten kävikään? Resepti jäi lunastamatta. Tilanteen ratkaisuna toimi oma havahtumiseni siihen mitä minulle oli tapahtumassa. Olin siinä vaiheessa valvonut öitäni jo monen vuoden ajan. Epänormaalista oli tullut normaalia. En ollut yksinkertaisesti ymmärtänyt omaa tilannettani. En ollut kyennyt pysähtymään. Tunsin itseni jotenkin typeräksi. Kuinka en tullut ajatelleeksi, että unettomuus oli jatkunut liian pitkään.

Viimeisen lääkärineuvolan jälkeen vuorossa oli raskauden viimeinen etappi. Kuopuksen maailmaan saattaminen oli pienoisesti haastavaa. Pitkittyneen synnytyksen jälkeen päädyin kiireelliseen sektioon. Kehoni antoi viimein periksi. Kotiin päästyäni nukuin katkonaisesti kaksi yötä. Siitä se sitten lähti rullaamaan. Yöt rytmittyivät tietysti vauvan ruokailujen mukaan, mutta nukuin aina ruokailujen välissä yhdessä vauvan kanssa. Uni miten pieninä pätkinä tahansa teki hyvää. Kiitin väsymyksestä ja siitä, että kehoni vihdoin tunnisti omat tarpeensa. Paine asian ympäriltä alkoi vihdoin purkaantua. Ensin unta muutama tunti siellä täällä ja lopulta määrä lisääntyi tasaisesti.

On helpottavaa, että nykyisin tunnistan väsymyksen itsessäni. Tiedän koska hidastaa tahtia. Väsymisen vaikutukset näkyvät kuitenkin kaikessa ja vaikuttavat ihmisiin ympärilläni. Väsynyt ihminen ei kykene keskustelemaan kumppaninsa kanssa rakentavasti parisuhteestaan tai vääntämään uhmaikäisen kanssa aamupalan syömisestä. Nykyisin saatan simahdella jo iltayhdeksän aikaan, kun taapero vielä pyörii pinnasängyssään. Yöllä yhä herään syöttämään poikaa, joka haluaa nukkua puolet yöstä äidin vieressä. En muista milloin olisin nukkunut kokonaisen yön, mutta sillä ei oikeastaan ole väliä. Pärjään hyvin tällä määrällä. Unentarvehan on meillä jokaisella yksilöllinen. Loputtomiin meistä ei jaksa kukaan. On tärkeää välillä pysähtyä kuulostelemaan itseään. Pitää itsestään huolta. Silloin voi pitää parempaa huolta myös perheestään.